Kosmos Diamant ''Kossu''
s. 30.1.2006 Saksa
Lämminverinen ravihevonen
e. Fairy Diamant ei. Charlie Ten Hitch
i. Slash
om. Eerika Siro
Kossu on ollut minun omistuksessa 25.7.2015 lähtien. Kossu on minun nimissäni, mutta silti äitini ja isäpuoleni omistaa siitä osat. Kossu on ollut meillä kokoajan rastukäytössä elikkä sitä on kouluteltu ratsuksi meillä. Edellisessä kodissa sitä oli vajaan vuoden verran ratsastettu.
Ratsuna Kossu on ollut nyt kolmisen vuotta. Raviura sillä on kuitenkin loppunut jo 2012 eli viisi vuotta sitten.
Ratsuna Kossu on ollut nyt kolmisen vuotta. Raviura sillä on kuitenkin loppunut jo 2012 eli viisi vuotta sitten.
Kossu on kyllä näyttänyt, että sillä on rahkeita myös ratsuna. Etenkin esteillä, sillä Kossulla on todella siisti ja pyöreä hyppytyyli. Kossun vahvin askellaji on ehdottomasti ravi, aika hienokin ravi itseasissa löytyy. Laukassa on työstämistä paljon, mutta se kehittyy kokoajan eteenpäin.
Kossu on siitä mahtava hevonen, että sen kanssa voi tehdä ihan kaikkea mitä mieleen tulee. Kossu liikkuukin sen takia todella monipuolisesti.
Kossulla käy vuokraaja, joka kilpailuttaa sitä esteillä. Tänä vuonnan Kossu kävi hyppäämässä ensimmäisen 70cm luokan puhtaasti tullen neljänneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti