Jos katsoit video, kommentoi jotain! Risut ja ruusut :)
IX Hevosten muutto
Mulla oli jostain syystä jäänyt julkaisematta yksi postaus. Joten tästä saattaa tulla hieman pidempi postaus.
Kuten otsikko jo kertoikin, meidän hevoset muuttivat uuteen talliin nyt marraskuun alusta. Eli nyt noin kuukauden ajan ollaan oltu uudella tallilla.
Ultsille muutto oli varmasti helppo, kun on asunut kyseisellä suurimman osan elämästään. Talli on siis Ultsin kasvattajan talli. Itselleni se on myös tuttu talli, sillä olen aloittanut ratsastuksen tuolla tallilla.
Kossullekkin muutto oli aika helppo. Hyvin nopeasti sopeutui laumaan. Tallilla on kaksi hevosta Ultsin ja Kossun lisäksi. Toinen on Ultsin emä Kiwatcha ja toinen on Ultsin täysveli Zon.
Hevoset on molemmat liikkuneet nyt aika ahkerasti ja suhteellisen monipuolisesti. Molemmilla ollaan päästy jo maastoilemaankin. Tuolla tallilla on kyllä niin kivat maastot. Kossullakin pääsee ajamaan kivoille reiteille.
Kossun jalka on tällähetkellä hyvässä kunnossa, ei ole turvotellut paljoa. Kossua ei siis leikattu ollenkaan, kun kyseltiin eri kirurgeilta mielipidettä niin suurin osa oli sitä mieltä, että leikkauksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kossulla on lupa liikkua ihan normaalisti, mutta sillä ei saa enään säännöllisesti hypätä. Se harmittaakin aika paljon, sillä Kossulla olisi kyllä ollut lahjoja esteille. Kossu myös selvästi nautti hyppäämisestä. Puomi- ja kavalettijumppa on kuitenkin sallittu ja sitä pitäisikin harrastaa useammin.
Molemmilla hevosilla kävi ratsuttaja lauantaina selässä. Ihan hyvä, että välillä joku muukin käy niiden selässä. Nyt tarkoitus olisi, että hän ihan säännöllisesti ratsuttaisi molempia.
Hän pitää myös valmennustunteja ja ensi launtaina pidetäänkin yksi tunti mihin itse osallistun Ultsilla. Ihanaa päästä tunneille! Haluan päästä kehittymään ja tavoitteiksi asetinkin ensi kaudella päästä kilpailemaan!
Treenattavaa siis olisi, jos kilpakentille aijottaan, mutta se tuo niin suurta lisämotivaatiota tähän harrastamiseen! Sitä olen tässä hieman kaipaillutkin..
Huomenna koitan kuvailla aamutallista lyhyttä videopostausta!

![]() |
| Tallin hevoset. Vasemmalta oikeelle: Zon, Ulu, Kossu ja Kiwa |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)