Hei.
Täällä kirjoittelee Eerika! Olen 21-vuotias nainen ja asustelen Lahdessa. Minun arkielämääni kuuluu hevosharrastus ja koiran kanssa oleskelu, ulkoilu ja leipominen.
Olen ammatiltani leipuri-kondiittoori ja sen alan töissä olenkin ollut noin vuoden verran. Ihan se ei omalta alalta tunnu, joten yritän tässä miettiä mihin jatkokoulutukseen sitä hakeutuisin, mutta vielä ainakin jatkan työelämässä. Eihän sitä koskaan tiedä jos minusta tulisi vielä opiskelija ja löytäisin sen oman alani.
Minulla ja avopuolisollani on yksi koira. Zero hän on oikealta nimeltään, mutta Teroksi se on vuosien mittaan muuttuunut. Tero on iso kolme vuotias sekarotuinen nallekarhu. Rotuina on amerikanakita ja laika. Tero hengailee minun mukanani välillä tallilla.
Hevosia olen harrastanut reilut kymmenen vuotta. Aloitin käymään ihan ratsastuskoulussa ja sen jälkeen siirryin vuokraamaan erilaisia hevosia. Sittemmin siirryin ylläpitohevoseen ja myöhemmin tulikin sitten omia hevosia.
Ratsastustasoltani olen heB-heA ja esteillä ehkä re. 60cm. Olen itse enemmän kouluratstaja, mutta Kossulla olen hypännyt välillä, mutta usein mennään vain jotain pieniä ja helppoja tehtäviä.
Kirjoitan varmaan hevoshistoriastani pidemmän postauksen jossain vaiheessa.
Tällä hetkellä minulla on siis yksi oma hevonen ja yksi ylläpidossa oleva hevonen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti